Mökin laittaja


Nytpä tahdon olla ma
Pienen mökin laittaja:
Seinät kun saan valmihiksi,
Toisen pään teen kammariksi,
Päähän toiseen pirttisen,
Sievän, hauskan, puhtoisen.
P. J. Hannikainen

perjantai 18. elokuuta 2023

Vähän ulkokalusteita

Terassilla on jo grilli odottamassa sopivaa grillaushetkeä. Saattaa olla, että tuohon tulee vielä joku ritilikkö sulkemaan näkymää takapihalle. Pieniä pätkiä on jäljellä vielä kaiteestakin, joka sopisi ehkä tuohon reunaan. Terassi ei ole kovin suuri syvyydeltään, joten paljon sinne ei mahdu tavaraa.


Sentään pieni istuinryhmä siellä voi olla. Pitäähän syömisellekin olla oma tilansa. Kasvien sijoittelu on vielä vähän vaiheessa, mutta aikojen saatossa kukatkin löytävät omat paikkansa.


Yläkerrassa on jo auringonottoa varten lepotuolit ja pöytä. Muutapa sinne ei taida mahtuakaan. Köynnöksiä saattaa aikojen saatossa kasvaa kiinni kaiteisiin. Anna on päässyt jo tutustumaan perintötaloonsa, mutta näyttää vielä aika hämmentyneeltä.

tiistai 8. elokuuta 2023

Parvekelaudat ja kaiteet

Annan talon parveke on ollut aivan alkutekijöissään, mutta nyt oli aika tarttua toimeen ja muuttaa tavallinen vanerilevy parvekkeen lattiaksi. Ensin tein pienet lautaurat sentin välein. Urat eivät ole kovin syvät, mutta antavat vähän kolmiulotteisuutta.


Maalasin ensin ruskealla peitevärillä ohuen kerroksen. Urat maalasin mustalla. Lopuksi käytin keltaista ja ruskeaa ohuina viivoina.


Oli myös aika koota koko terassi- ja parvekeuloke. Liimasin tolpat, tapit ja kaiteet paikoilleen. Rakennelma tuntuu vähän vaappuvalta, mutta ehkä liimaus tukevoittaa sen kuivuttuaan.


Nyt liimaukset saavat kuivua paikallaan. Sen jälkeen onkin kasvien ja kalusteiden vuoro.


Terassirakennelma on erillinen, enkä aio kiinnittää sitä pysyvästi taloon, jotta siirteleminen pysyy helpompana. Terassin vasemmalle puolelle tulee pätkä puutarhaa, jonka vasemmalla puolella on puutarhurin mökki. Mutta lopullisen muotonsa kokonaisuus saa vasta silloin, kun sen voi siirtää kokonaan yläkertaan.

lauantai 5. elokuuta 2023

Hellan reelinki

Puutarhurin mökin hella tarvitsi selvästi reelingin. Missä muualla saisi kätevästi kuivattua sateessa kastuneet vaatteet ja työhanskat, sukista puhumattakaan? Reelinki on paksua hapettunutta kuparilankaa, joka on kiinnitetty verhovaijerin silmukkaruuveilla hellaan. Taivutin silmukoita pienemmiksi pihdeillä.


Mökin nurkkaan on alkanut löytyä kaikenlaista tarpeellista tavaraa. Vesipistettä ei ole mökin sisällä, joten vesi kulkee tonkassa sisään ja ämpärissä ulos. 

perjantai 4. elokuuta 2023

Sokkelit ja sivuovet

Annan talon aukeava julkisivu alkoi pikkuhiljaa ärsyttää. Talo on 60 cm leveä ja seinä avautuu koko leveydeltään. Sujuvampaan avautumiseen sopi paremmin pieni sokkeli, jonka avulla seinä pääsee aukeamaan ottamatta kiinni pöydän pintaan tai pöytäliinaan. Sokkeli on vain 2 cm, joten se sopii aikakautensa taloon sellaisenaan. Ulko-oven yläpuolelle pitää tehdä pieni kolmiokatos ja oven eteen pieni porras.


Saman korkuinen sokkeli sopi hyvin myös terassille. Sokkeli on harmaantunutta puuta, joten se ei välttämättä tarvitse lisäkäsittelyä. Ehkä nuo puun päät olisi hyvä häivyttää.


Liimasin myös sivuovet vihdoin paikoilleen. Nyt molemmista kerroksista pääsee kulkemaan ulkoilmaan.


Terassi tolppineen ja kaiteineen on vieläkin irtopaloina. Mutta sovittelin jo edellisen kirjoituksen kukkauurnia yläoven vierille. Vielä ei ole varmaa, minne puutarhurimme ne aikoo sijoittaa saatuaan kasvatettua niihin sopivat kasvit. Erityisasiantuntijaehdotuksen hän sai saniaisista, jotka sopisivat hyvin muotonsa ja kasvutapansa vuoksi erityisesti varjoisammalle puolelle rakennusta.

torstai 3. elokuuta 2023

Metalliset kukkauurnat

Kerran käydessämme kirppiksellä Isäntä löysi kaksi sievää kynttilänjalanpalaa. Muita osia kyseisestä kynttilänjalasta ei ollut olemassa, mutta eihän se haitannut. Miniatyyrisilmillä katsottuna siinä oli selvästi kaksi metallista kukkauurnaa, joilta puuttuivat vain jalustat. Jalustoiksi sopivat hyvin metalliset litteät helmet. Tietysti pientä värkertämistä tarvittaisiin, jotta osat istuisivat keskenään.


Rautasahalla sai enimmät varren ylimääräiset pätkät pois. Sen jälkeen piti viilata vielä jonkin verran ja sovitella, milloin osat olisivat keskenään tasapainossa.


Kun osat näyttivät sopivan keskenään riittävän hyvin, liimasin ne kiinni toisiinsa.

Nyt pitäisi vielä löytää näihin sopivat kasvit.

keskiviikko 2. elokuuta 2023

Naulakoita

Sekä Annan että Samuelin taloon tarvittiin naulakko. Annan taloon tarvittiin naulakko pyyhkeille ja muille kylpyhuonetarvikkeille, ja Samuelille tarvittiin eteisnaulakko ulko-oven viereen. Kokeilin ensin porata itse reikiä suoraan riviin ihan silmämääräisesti, mutta totesin, että tarkat työt on parempi antaa Isännän tehtäväksi. 


Annan kylpyhuoneessa on nyt hyvänkokoinen naulakko, johon saa kivasti kylpytakin ja pyyhkeet.


Samuelilla on naulakko, johon voi ripustaa ulko- ja työvaatteet.


Samuelilla on myös pieni peili oven vieressä, josta voi peilailla kuvaansa mennen tullen.

tiistai 1. elokuuta 2023

Tikkipeitto

Puutarhuri Samuel Gibsonin (Garden Sam) peti ei ollu vielä läheskään valmis. Siispä hänelle piti tehdä kunnollinen peitto.


Löysin kankaaksi kiiltävää ja kahta väriä hohtavaa satiinia. Ajattelin tehdä enemmän tikkauksia, mutta huomasin niiden jäykistävän peittoa liikaa. Niinpä peitto saa olla tällainen versio tikkipeitosta, joita myös silkkipeitoiksi kutsutaan.


Laverille laitettuna se näyttää ihan sopivalta, vaikka värit eivät sovi muiden petivaatteiden kanssa yhteen. Ei se siinä vaiheessa enää haittaa, kun lakanat ovat paikoillaan. Saattaa patjasta ja tyynystä näkyä pieniä pilkahduksia, mutta peittoa näkyy varmaan enemmän.


Seuraavaksi onkin aika ommella lakanoita. On jo konekin valmiina pöydällä sitä varten.