Mökin laittaja


Nytpä tahdon olla ma
Pienen mökin laittaja:
Seinät kun saan valmihiksi,
Toisen pään teen kammariksi,
Päähän toiseen pirttisen,
Sievän, hauskan, puhtoisen.
P. J. Hannikainen

maanantai 13. tammikuuta 2014

Hilman ja Hermannin maallista omaisuutta

Hilmalla ja Hermannilla on koottuna tavaraa varastoissa. Tässä vähän esiteltynä ainakin osa niistä. Kahviastiasto on ihan Windsorista asti tuotu. Hilma oli oikein tyytyväinen tuliaisiin.


Hilmalla on rukkikin. Haaveena on tietenkin kehrätä oman lampaan villaa, mutta vielä sitä lammastakaan ei ole.


Lipasto odottaa pintakäsittelyä. Vetimetkin ovat vielä laittamatta paikoilleen.


Kirnukin löytyy.


Landolan säestyksellä voi lauleskella vaikkapa kauniita kansanlauluja.


Tästä tulee pirttiseen Hilmalle ja Hermannille sänky. Päivisin se toimii sohvana. Tilaa on niin vähän, että isompi sänky ei pirttiin mahdu, vaikka sellainenkin varastossa on.


Keittiöön on olemassa jo tuolit. Pöytäkin olisi, mutta se on liian iso pirttiseen.


Erinäisiä keittiötarvikkeita löytyy lukuisa määrä.


Singer on siirrettävää mallia, joten sen saa välillä nurkkaan piiloon.


Kirjojakin on jonkin verran. Kaikkia ei ole varastosta vielä kaivettu.


Kyllä olisi jo mukava saada sovitella tavaroita pirttiseen, mutta remontti on vieläkin kesken. Malttia nyt vaan...

2 kommenttia: