Mökin laittaja


Nytpä tahdon olla ma
Pienen mökin laittaja:
Seinät kun saan valmihiksi,
Toisen pään teen kammariksi,
Päähän toiseen pirttisen,
Sievän, hauskan, puhtoisen.
P. J. Hannikainen

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Pieni paketti, suuri sisältö

Eilen tuli odotettu paketti, jossa oli paljon sisältöä pirttiseen. Jo nyt näet pirttisen ikkunasta jotain muutosta.


No Hilmahan se siellä keinuttelee uudessa keinutuolissaan. Kun tuo Hermanni valloitti sohvan kokonaan itselleen, ei ollut Hilmalle mitään omaa paikkaa. Mutta nyt on, ja hyvä siinä onkin keinutella ja vaikka virkata lisää isoäidin neliöitä.


Tuvan puolelle tuli pöytä, pieni ja sievä. Sopii siihen kahden istahtaa syömään ja juomaan.


Tuvan puolelle löytyi myös kaunis lamppu. Se aiemmin hankittu tulee nyt kamarin puolelle. Sähkötöitä tässä on vähän odoteltukin, mutta eiköhän ne sähkötkin aikanaan pirttiseen saada.


Oviin löytyi sopivat kahvat.


Kaatoaltaan yläpuolelle tulee vesihana. Vain kylmää vettä, mutta lämmintähän saa lämmittämällä.


Ruuveja on nyt pussikaupalla. Kohta saa kaatoaltaankin ruuvattua seinään kiinni.


Ikkunoista tulee tietysti avattavat, joten saranoita tarvitaan monta. Ikkunoita kun tulee kuusi kappaletta.


Yksi ovi puuttui, mutta nyt sekin on hankittu. Tästä tulee ulko-ovi.


Kankaiden käsittelyyn sopiva liima oli vielä paketissa. Taas tuli monta askelta eteenpäin pirttisen valmistumisessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti