Mökin laittaja


Nytpä tahdon olla ma
Pienen mökin laittaja:
Seinät kun saan valmihiksi,
Toisen pään teen kammariksi,
Päähän toiseen pirttisen,
Sievän, hauskan, puhtoisen.
P. J. Hannikainen

torstai 13. toukokuuta 2021

Pieni kurkistus Isoontaloon

Talo on vielä kesken, mutta en malttanut olla kokeilematta huonekaluja paikoilleen. Ensiksi kokeilin makuukamarin kalusteita. Puinen seinä ei ole vielä kiinnitetty.


Seinän takana on vinokomero, jonne kertyy kaikenlaista säilytettävää. Yläkerrassa on myös aula, jonka nurkkaan tulee kylpyhuone. 


Keskikerroksessa on vasemmalla puolella sali, jonne on myös löytynyt kaikenlaista. Oikeassa laidassa oleva kaappikello on toimiva. Seiniin tulevat kullanväriset tapetit ja kattoon koristereunus.
 

Salin vieressä on työhuone, jossa ei ole vielä kovin monta kalustetta. Kun portaat ovat paikoillaan, näkee vasta mitä muuta tuonne voi laittaa. Seinille tulee vihreät tapetit ja kattoon puinen kasettikatto. Työhuoneesta tulee pariovien kautta käynti parvekkeelle, joka tulee etuseinään kiinni.


Alakerrassa vasemmalla on keittiö, johon pitäisi saada vielä tiskipöytä ja puuhella. Näyttää jo nyt jotenkin ahtaalta, mutta katsotaan miten lopulta asettuvat.


Alhaalla oikealla on eteinen, johon tulee pieni vessa nurkkaan. Portaiden alle jää myös tilaa, jonka haluaisin käyttöön.


Paljon on vielä tehtävää ennen varsinaista kalustamista. Kaikki seinät on vielä tapetoitava, lattialistat asennettava, kattolistat maalattava ja asennettava, etuseinä tehtävä kokonaan, ikkunat saatava valmiiksi, ovet asennettava paikoilleen ja paljon muuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.