Mökin laittaja


Nytpä tahdon olla ma
Pienen mökin laittaja:
Seinät kun saan valmihiksi,
Toisen pään teen kammariksi,
Päähän toiseen pirttisen,
Sievän, hauskan, puhtoisen.
P. J. Hannikainen

perjantai 21. toukokuuta 2021

Pirttisen uudistunut ulkokuori

Nyt on Hilmalla ja Hermannilla iloinen päivä, sillä vihdoin, monen vuoden jälkeen pirttinen on valmistunut ulkopinnoiltaan. Jopa ulko-ovi on paikoillaan. Tosin siinä ei ole vielä kahvaa, mutta sekin on tulossa.


Kamarin pääty on maalattu ja siinä on vihdoin ikkuna paikoillaan. Tänään ikkunoiden lasitus vihdoin valmistui ja ikkunat saatiin paikoilleen.


Myös kuistilla on kaikki ikkunat paikoillaan. 


Tuvan puolen päätykin on aivan valmiina. Kuistiin ei ole vielä olemassa kiinnitystä, mutta varmaan siihen tulee joku hakasalpa. Sisällä remontti jatkuu vielä, sillä  väliovet ovat vielä kiinnittämättä. Ikkunoiden sisälistat ovat vielä maalaamatta ja kiinnittämättä. Sen jälkeen onkin enää kalustuksen vuoro ja Hilma ja Hermanni pääsevät muuttamaan uudistuneeseen pirttiseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti