Mökin laittaja


Nytpä tahdon olla ma
Pienen mökin laittaja:
Seinät kun saan valmihiksi,
Toisen pään teen kammariksi,
Päähän toiseen pirttisen,
Sievän, hauskan, puhtoisen.
P. J. Hannikainen

keskiviikko 26. heinäkuuta 2023

Puutarhurin mökki sisältä

Yläkerrassa on huone, jossa kulkee piippu seinän vieressä ja vastakkaisella seinällä on laveri. Syvennyksessä on ihan reilusti tilaa piipun takana. Laveri on aika pitkä sängyksi, mutta voi kai sen päällä muutakin säilyttää. Harmi, kun tuo ei ole levitettävä, tai sisällä ei ole laatikoita.


Alakerta on selkeästi enemmän tupa. Vasemmalla oleva hella on minun tekemäni. Mökin mukana oli irrallinen, valtavan suuri hellasysteemi, josta leikkelin palaset ja muotoilin uudelleen huuvaksi ja vanhaksi hellaksi, johon sytytetään tuli suoraan päälle.


Tein tähän sähköistyksen, sillä minulla oli pari lamppua valmiina, samoin johdot ja muuntaja. Oli vähän hankala löytää sopivan huomaamaton paikka johdoille ja liittimille, mutta olkoon näkyvillä tuossa.


Valon kanssa onkin jo tunnelma oikein kotoinen.


Alakerrassa valo tulee melko alas, mutta se on kuitenkin tulevan ruokapöydän päällä ihan hyvällä paikalla. Kiinnitin lamput kaksipuoleisella teipillä kattoon. Oli muuten vaikea saada pienestä palasesta teipistä sitä toista puolta pois.


Hellaan saa tulen, kun nostaa puut pois ja nostaa tuikun pois kuopasta ja laittaa valon päälle, laittaa puut takaisin ja niin voi keitellä kahvia.


Tuikun liekki on sopivasti välkehtivä näyttääkseen aidolta tulelta.


Ikkunanurkkaan tein jo työtason, joka ei ole millään kiinnitetty. Se on vain laitettu paikoilleen sovitusta varten. Kun se meni niin nätisti paikoilleen, ehkä jätänkin sen olemaan siinä.


Sitten alkaakin olla aika sisustaa tätä mökkiä. Ei ole vielä tähän asukastakaan. On aika vaikea löytää tummaihoista nukkea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti